Turkkilainen mies hälytti poliisin kotiinsa. Kun naispoliisipartio saapui paikalle, kysyi mies suuttuneena, mitä tämä poliisinlutka hänestä haluaa ja kieltäytyi puhumasta hänelle yhtään mitään. Mies vaati vain, että poliisin johtokeskus lähettää välittömästi paikalle miespoliisipartion. Hänen mukaansa miehet työskentelevät myös paljon paremmin.
Tämä on poliisityön arkea Saksassa. Kuvailluntyyppistä epäkunnioittavaa käytöstä ja loukkauksia joutuvat poliisit kuuntelemaan työssään yhä useammin. Poliisina ja kreikkalaissyntyisenä naisena Tanja Kambouri on kolminkertaisesti alttiina hyökkäyksille kaduilla. Nyt hän on päättänyt puolustautua: ”Työnnän sormeni kipeään haavaan, vaikka tiedänkin, miten räjähdysaltis teema tässä on kyseessä.”
TANIA KAMBOURI syntyi kreikansukuiseen perheeseen Saksan Bochumissa vuonna 1983. Poliisin työssään hän partioi synnyinkaupunkinsa katuja. Protestiksi jatkuvasti lisääntyville sekä itseen että poliisikollegoihin kohdistuvia verbaalisille ja fyysisille hyökkäyksille, Kambouri kirjoitti syksyllä 2013 lukijakirjeen alan ammattiliiton lehteen ”Deutsche Polizei”. Reaktio kirjoitukseen oli aivan valtava. Sadat poliisikollegat ympäri maata tukivat häntä ja rohkaisivat, jotta hän esittäisi kritiikkinsä julkisuudessa. Kirjan tarkoitus on toteuttaa tämä toive.
Kirja antaa surullisen, mutta realistisen kuvan saksalaisen yhteiskunnan ongelmista turvallisuuden alalla. Kirjoittaja, ulkomaalaistaustainen naispoliisi, kirjoittaa omista kokemuksistaan, mikä lisää uskottavuutta. Suurimmat poliisin arkityön ongelmat liittyvät rinnakkaisyhteiskuntien syntymisiin erityisesti islamtaustaisissa ryhmissä. Niissä noudatetaan omia lakeja ja käytäntöjä. Toinen ongelma on väkivallan lisääntyminen poliisiakin kohtaan, mikä on johtanut siihen, että tehtäviä ei aina hoideta lainkaan. Monia muitakin konkreettisia ongelmia otetaan kirjassa esiin.Ratkaisuina ovat erityisesti kotouttaminen, Saksan lakien ehdoton noudattamispakko, kunnioituksen palauttaminen viranomaisiin, oikeudenkäytön nopeuttaminen ja resurssien turvaaminen.
Kirja kannattaisi päättäjien lukea ja tehdä siitä johtopäätöksiä. Meillä on vielä joissakin asioissa mahdollisuuksia, joita Saksassa ei todellisuudessa enää ole.
– Mikko Paatero, ent. Poliisiylijohtaja, eläkkeellä
Jokaisen Suomessa asuvan ammatista ja kansalaisuudesta riippumatta tulisi lukea tämä kirja. Se on rohkea, silmät aukaiseva ja ajankohtainen ja kuin opas maahanmuuton karikkojen ymmärtämiselle. Kirja valottaa monia sellaisia, minullekin tuttuja kipukohtia, jotka vaikuttavat myös kauas poliisitoimen ulkopuolelle. Yhtymäkohtia suomalaisen poliisin arkeen löytyy runsaasti, vaikka lainsäädäntö eroaa Saksassa paikoin. Se ei käsittele ainoastaan naispuolisen poliisin kokemuksia, vaan luotaa päiväkodeista yksityiskoteihin ja kaduilta aivan liki.
Vaikka kirja kiittää maahanmuuton hyviä puolia, se kilpistyy kuitenkin äänekkääksi ja ravistelevaksi hätähuudoksi terveen yhteiskunnan puolesta.
– Ulla Florström-Ranta, ent. Rikosylikonstaapeli, eläkkeellä
